Läheltä piti -kohtaaminen

Kokemukset erilaisista aloista ja työtehtävistä ovat opettaneet todella paljon vuosien varrella. Olen saanut valtavasti lisää itsevarmuutta, itsetuntemukseni on lisääntynyt oikean ammatillisen suunnan löytyessä. Ennen kaikkea olen kokenut vaikuttavia kohtaamisia monenlaisten ihmisten kanssa.

Aloittaessani liiketalouden tradenomin opinnot kymmenen vuotta sitten, tein vapaa-ajallani keikkaa messuemäntänä milloin missäkin tapahtumassa. Erityisen vahvasti mieleeni ovat painuneet eräät Fintec-messut.

Olin vastaanottamassa asiakkaamme messuosastolla toisen emännän kanssa messuvieraita, jotka kukin vuorollaan tulivat tutustumaan metalliteollisuudessa käytettäviin laitteisiin. Kävijöitä oli kaikenikäisiä ja -oloisia. Tunnelma asiakkaamme osastolla oli heidän mahtavan myyntiporukkansa ansiosta mukavan välitön ja vastaanottavainen.

Toimi nopeasti

Oli perjantaipäivä ja yksi jos toinenkin messuvieras oli jo siirtynyt viihteen puolelle baaritiskin kautta ja käveli oluttuoppi kädessään ympäri osastoa.

Juttelimme toisen emännän kanssa muutaman asiakkaan vierellä pisteellämme puolilta päivin, kun huomasin sivusilmällä mieskaksikon. Arkisen siististi pukeutuneet pitkänhuiskeat keski-ikäiset miehet lähestyivät pistettämme.

Yhtäkkiä toinen miehistä alkoi hoiperrella voimakkaasti ja hänen jalkansa pettivät alta. Toinen mies yritti ottaa kaveriaan käsivarresta kiinni, mutta sai vaivoin estettyä tätä kaatumasta viereisen pisteen väliseinää päin.

Kaveri oli silminnähden hämmästynyt miehen hoipertelusta. Miehen kasvot valahtivat harmaan valkoisiksi ja hän pysyi hädin tuskin pystyssä kaverinsa kannatellessa häntä. Menin nopeasti kysymään, että olivatko herrat nauttineet miestä vahvempaa päivän aikana. Kaverin mukaan oluttuopillista enempää he eivät olleet ottaneet ja kalpea mieskin sai puisteltua hieman päätään hänen katseensa ollessa lasittunut.

Sokeria

En tiedä mistä intuitioni tuli, mutta komensin reippaasti kaveria kantamaan miehen pisteemme neuvottelukoppiin välittömästi. Istutimme miehen tuoliin ja nappasin pöydältä kourallisen suklaakarkkeja ja avasin ripeästi yksi kerrallaan niiden käärepaperit. Sanoin miehelle, että nyt pistelet nämä heti poskeen. Mies teki työtä käskettyä ja sai ensimmäisen, ja vähitellen toisen ja kolmannenkin karkin suuhunsa.

Nappasin vesipullon, avasin korkin ja sanoin, juot tästä ja sitten syöt lisää suklaata. Emme puhuneet sen enempää, tarkkailimme vain miehen kasvoja ja olemusta, kun hän aluksi vaivalloisesti mutusteli suklaata suussaan kuin pieni lapsi. Hetken päästä väri alkoi palautua kasvoille vähitellen ja mies alkoi puhua päivitellen sitä, miten huono olo yllättikään.

Kyselin, onko tällä sairauksia tai lääkitystä ja mies sanoi hämmentyneenä, että mitään ei ainakaan ollut tiedossa. Samalla asiakkaamme työntekijät hälyttivät ensiapuryhmän paikalle tarkistamaan miehen tilannetta.

Odotellessamme ensiapua saapuvaksi, miehen vointi koheni entisestään ja ystävällisen ja lämpimän oloinen harmaatukkainen mies alkoi kiitellä meitä avustamme. Hetken päästä ensiavun ihmiset saapuivat ja veivät miehen pyörätuolilla pois hänen kaverinsa lähtiessä saattamaan.

Who knows

Me jäimme hölmistyneinä pisteellemme ja päivittelimme hetki sitten tapahtunutta. Asiakkaamme myyntipäällikkö kysyi minulta, miten ihmeessä tiesin, kuinka toimia. En osannut sanoa, mutta jostain tuli vain tunne, että suklaa olisi oikea avain tilanteeseen. Diabeteksesta tai hypoglykemiasta eli liian matalasta verensokerista en tiennyt tuolloin vielä yhtään mitään.

Päivän ollessa lopuillaan ja osastojen hiljalleen tyhjentyessä seisoin itsekseni pisteellämme, kun näin samaisen harmaatukkaisen, lempeän miehen lähestyvän minua vakaasti kävellen, tukka hieman törröttäen. Hän otti molemmista käsistäni kiinni ja kiitti silmät vettyen avustani ja nopeasta toiminnastani aiemmin päivällä. Herkistyin itsekin tuntemattoman vilpittömyyttä ja sanoin kakistellen, että totta kai, ja kyselin hänen vointiaan. Mies vakuutteli olevansa paremmissa kantimissa. Hän puristi vielä uudelleen käsiäni, toivotti hyvää jatkoa ja lähti kävelemään pois pisteeltämme.

Kohdalleni ei ollut ennen tätä koskaan sattunut minkäänlaista "läheltä piti" -tilannetta, läheisen tai tuntemattoman ihmisen sairaskohtausta. Ent tiedä miten tuolla kertaa osasin toimia juuri tilanteen vaatimalla tavalla. Olisihan miehellä voinut olla vaikka aivoinfarkti, jolloin maitosuklaa olisi ollut laiha lohtu.

En tietenkään koskaan saa tietää, oliko mies tietämättään diabeetikko vai mistä oli kyse. Edelleen saan kuitenkin väristyksiä, kun mietin tuota tilannetta ja sitä, miten kaikki sujui.

Pitäkäähän hyvät ihmiset huolta itsestänne, läheisistänne ja myös tuntemattomista - monet meistä saattavat toimia enkeleinä ollessaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämä jatkuu tässä ja nyt - mustaa valkoiselle

Älä jätä mua yksin

Oodi juhlien jälkeiselle masennukselle ja tosielämän vappuserpentiinille